Tuesday, December 2, 2014

Tasa-arvoo

Morjens!

Kerranki mulla kävi tuuri. Olin jo sopinut matkasta Helsinkiin ja myöhemmin kuulin mielenosoituksesta tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Hyvä etten hyppinyt tasajalkaa kun innostuin tajutessani, että pääsen kuvaamaan sinne. Musta on tullut tosi rajottunu kuvaaja. Koko ajan pyörii mielessä kaikki pikkusäännöt ja yritän toteuttaa vain teknisesti täydellisiä kuvia. Nyt päätin, että paskat, mä vaan kuvaan. Lopulta mun tekniikka olikin lähes kokonaan: paina vaan nappia. Toki laitoin asetukset suunnilleen.


En tiedä miks, mutta aina melkein mun seikkailut pääkaupungissa venyy. Tällä kertaa ei ihan sentään päivillä. Mun oli tarkoitus lähteä sunnuntaina aamusella, mutta en sitten herännytkään neljään herätykseen :-D Edellisillan venähtämisellä ei toki ollut osuutta asiaan.

Lopulta kaikki meni niin, että pääsin maanantaiaamuna kello neljän jälkeen omaan sänkyyn. Nukuinkin makeat 11 tunnin unet, joten koulupäivä vähän jäi väliin. Muuten olisin voinut mennä samoilla silmillä, mutten oo varmaan eläissäni ollut niin väsynyt. Jos hississä Anacondan laulaminen hereillä pysyäkseen ole merkki vähän liiasta väsystä, niin mikä. :D

Mutta no, tässäpä olisi tuolta mielenosoituksesta kuvia. Olis kiva kuulla mielipiteitä :)